24.8.2013

Kalle tuli taloon


Aluksi Kalle oli hyvin pöyristynyt asunnon pienuuteen ja etsiskeli narniaa vaatenaulakon takaa. Turhaa se oli, sillä myöskään makuusalia, ruokasalia tai palvelijoiden huoneita ei vaan löytynyt, vaikka kuinka joka nurkasta ja laatikon raunalta koitti järjestelmällisesti etsiä useampaankin kertaan. Sitten oli vain tyydyttävä pällistelemään keittiön pöydältä vuoroin kumpaakin seinää ja todettava että tässä tämä kaikki nyt vissiin ihan oikeasti on.
Muutoshan on suuri kun koko kesän on saanut temmeltää muorilan 100 m2 omakotitalossa ja kiipeillä ihania kangastapetteja pitkin ylös katon rajaan asti. Tokikin majailun Kalle kustansi itse pihalla pulunpelättimen virkaa toimittaen, myös ruohonleikkuu hommat olivat Kallelle kovasti mieleen. Perhoset edelleen pelottavat , mutta sitähän ei iso mies tunnusta.

 Ensi järkytyksestä toivuttuaan Kalle naposteli poskeensa entisen kämppikseni herra Hämyhäkin joka pahaa aavistamatta laskeutui alas seurailemaan minun kokkailuja ja rouskis. Rip. Hämy olit hieno kämppis.
Nyt olemme Kallen kanssa käyneet kaksintaisteluja sängyn herruudesta ja toisinaan Kalle tyytyy ottamaan  päivätorkkuja lievästi keikkuvan jakkaran päällä.
Tämä asunto on liian pieni meille kahdelle.

19.8.2013

Ehkä tästä vielä joskus jotain tulee...

Kuviksen tunnin aikaansaannoksia tekniikalla älä katso paperiin...
Ehkä näistä vielä joskus ihmisiä tulee?




17.8.2013

Koulutarvikkeet ostettu ^^

Koulutarvikkeisiin kulunut hurjasti paljon enempi rahaa kuin mitä olisi saanut. Ehkä sitä jossain vaiheessa uskaltautuu laskemaan kuiteista sen karun totuuden... Plastoliini on vielä matkalla mutta toivottavasti pian perillä.

Mitä olen oppinut tällä viikolla?

11.8.2013

Tutkimusmatka lähiympäristöön



Sastamalan kaupungin kulttuuritalo Jaatsi
(Akseli Gallen-Kallelan kotitalo)

Ihan hirveesti täällä on omenapuita!

Kodin läheltä löytyy näemmä myös uimaranta ^^ vielä ehtis talviturkin heittää



Pienet söpöt portaat. Varokaa näkkejä!



Pientä jutustelua paikallisen sorsansyöttäjän kanssa.

On täällä kyllä vaan kovasti nättiä.


Hyvin jännä puu.

Jokapuolella oli tämmöisiä houkuttelevia penkkejä, pitää tulla ihan ajan kanssa evästämään ja lueskelemaan.

Ilmeisesti vanhan talon perustukset.

(jotkut hattivatit soutamassa)



Varsin herttainen pieni tiilitalo joka osoittautui  varsin hyödylliseksi kirpputoriksi. Sieltä kouluun fileeraus veitsi ;)

Matonpesu paikkakin on ihan kodin nurkan takana...

... lisävarusteena jopa mankeli!

Varokaa näkkejä osa 2



Koulu tuherruksia perjantailta


9.8.2013

Muutto

Kuvitelma omasta kodista


Mutta kuinkas sitten kävikään kun asumuksella on kokoa 25 m2












6.8.2013

heippa maailma

hei hei ;3